Page 11 - K-Citymarket Lelukuvasto

mi-minulla on ainakin ihan hi-hirmuinen
ko-korkeanpaikankammo. En uskalla edes
ka-katsoa alas.”
”Mitä me nyt teemme?” muori pohti.
”Autolla ei voi ajaa turvallisesti puusta alas,
emmekä me jaksa kantaa heppaa.”
Kuin kutsusta, paikalle kurvasi lelupaloauto.
Hälytysvalot välkkyen ja pillit huutaen
tuo punainen pelastusajoneuvo kaartoi
puun juurelle, ja pienet kypäräpäiset
lelupalomiehet hyppäsivät kyydistä.
Kokenein pelastusammattilaisten ottein, he
nostivat paloauton tikapuut puuta vasten, ja
alkoivat kiivetä.
Latvaan juuttunut kaveriporukka eivät
ehtineet edes tajuta mitä tapahtuu, kun heitä
jo vuoronperään kannettiin riuskin mutta
turvallisin ottein tasaiselle maankamaralle.
”Paloaseman pelastajat, aina siellä missä
tarvitaan!” sankarit kajauttivat yhteen
ääneen, nousivat takaisin autoon ja katosivat
horisonttiin.
”Pullo!” Lammas kajautti. ”Tuolla se menee!”
Lammas oli nähnyt oikein. Pulloposti lipui
esiin joenmutkan takaa alati kiihtyvällä
vauhdilla.
”Mutta se on suoraan matkalla
vesiputoukseen!” heppa hirnui.
”Minä uin sen kiinni!” Kilpikonna sanoi ja
työnsi itseään lähemmäksi vettä.
”Et voi! Virta on liian voimakas! Se huuhtoo
sinut mukanaan suoraan putoukseen!”
Kilpikonna mietti hetken. Sitten hän keksi.
”Tartu minun räpyläjaloistani kiinni, hän
sanoi lampaalle.
”Mutta enhän minä ole tarpeeksi vahva.”
muori epäili.
”Vuosien neulominen on tehnyt sormistasi
poikkeuksellisen voimakkaat. Kuvittele vain,
että olen lankakerä, josta EI saa päästää irti.”
”Selvä.” muori totesi ja tarttui Kilpikonnan
ojentamaan jalkaan. ”Yritän parhaani.”
”Ja te muut: muodostakaa itsestänne ketju.
Kuvitelkaa että olette vaunuja eläinjunassa.
Jokainen pitää huolen seuraavasta.”
Kaverukset alkoivat heti muodostaa ketjua.
Myös ohikulkevat pehmoeläimet hoksasivat
mistä on kyse, ja hekin liittyivät ripeästi
tähän moniosaiseen leluketjuun. Koira,
Panda ja Yksisarvinen auttoi tekemään
ketjusta juuri tarpeeksi pitkän. Ketjun päässä
oli Heppa, joka vahvoilla hampaillaan puri
tiukasti puun oksasta, ja piti huolen että ketju
pysyi vahvana.
Ensimmäisenä oleva Kilpikonna uskaltautui
nyt sukeltamaan aaltoihin. Muut lelut
kastuivat myös, mutta ketju oli vahva, eikä
kukaan antanut periksi. Kilpikonna kauhoi ja
sukelsi, räpiköi ja potki. Metri metriltä, sentti
sentiltä hän lähestyi pulloa. Hän kurotti
räpylänsä. Lähemmäksi ja lähemmäksi.
Mutta juuri kun hän uskoi saaneensa otteen
- suuri aalto löi pullon kauemmas. Ja suoraan
vesiputouksen syövereihin. Kuului vain veden
korviahuumaava kohina, kun pullo katosi
näköpiiristä. ”Eeei!” kaverukset huudahtivat
yhteen ääneen.
”Se oli niin lähellä.” lammasmuori harmitteli
samalla, kun lelut auttoivat toisensa takaisin
rantaan.
”Nyt Joulupukki ei saa koskaan tietää, mitä
toivoin.” Kilpikonna nyyhkytti hiljaa.
Oli vihdoin jouluaattoilta. Lelukuvasto-maan
asukkaat olivat Kilpikonnan kirjejahdin
ansiosta tutustuneet toisiinsa paremmin,
ja päättäneet kokoontuneet yhteiseen
joulunviettoon. Kuuset oli koottu värikkääksi
joulukuusimetsäksi, pipareita koristeltiin
yhdessä, ja perheen pienimmät harjoittelivat
yhteistä joululauluesitystä.
Kukko viritti esiin grillaussettiä.
”Grilli?” lammasmuori katsoi ihmeissään.
”Aiotko sinä grillata jouluna?”
”Miksipä en?” kukko hymyili. ”Kasvisburgerit
ja värikkäät vartaat maistuvat aina, juhlasta
riippumatta!”
Kukko levitti hiilet tasaisesti, ja sytytti
tulitikun.
Liekin syttyessä kaukaisuudesta alkoi kuulua
sireenien ääni. Yhtäkkiä mäen takaa pihaan
kurvasi tuttu punainen paloauto. Pelastajat
juoksivat grillin luokse paloletku kädessään.
He suuntasivat letkun suun kohti kukkoa ja
sammuttivat ujon liekin.
”Paloaseman pelastajat, aina siellä missä
tarvitaan!” he kuuluttivat tyytyväisinä.
”Se oli mun illallinen!” vedestä läpimärkä
kukko karjaisi.
”Aijaa. Näimme vain liekin, ja tehtävämme
on sammuttaa tulipalot. Sori. Ja turvallista
joulua.” pelastusjohtaja sanoi, laittoi kypärän
takas päähän ja palasi työkavereidensa
kanssa asemalle.
”Ei hätää.” heppa totesi. ”Meillä on yllin kyllin
jouluruokaa, tästä riittää sinullekin.”
Kilpikonna laahusti apeana paikalle. Hän
oli koko päivän etsinyt vesiputoukseen
kadonnutta kirjettä. Hän oli etsinyt maalta,
merestä ja rannoilta. Ihan joka paikasta. Sitä
ei kuitenkaan löytynyt mistään. Hän oli jopa
printannut kuvia pullosta taskutulostimella,
ja kiinnittänyt näitä katoamisilmoituksia
ympäriinsä, mutta kukaan ei ollut nähnyt
pulloa.
”Taidan käydä nukkumaan.” Kilpikonna
totesi kavereilleen. ”Suurkiitos vielä avusta.
Vaikka en saanutkaan lahjatoivettani, niin on
onni, että minulla on elämässäni noin hyviä
ystäviä.”
Juuri kun Kilpikonna oli sukeltamassa
veteen, taivaalta kuului kulkusten kilinää.
Kilpikonna nosti katseensa ylös, ja näki jotain
taianomaista. Joulupukki ratsasti lentävien
porojen vetämässä reessä tähtien ohi, ja
laskeutui keskelle joulujuhlaa.
”Onko täällä kilttejä leluja?” Joulupukki kysyi
omaan lempeään tyyliinsä.
”On!” kaikui lelujen kuoro.
”Hyvää joulua kaikille! Minulla on reki täynnä
lahjoja, mutta ennen kuin aloitetaan, niin
missä se pikku Kilpikonna mahtaa olla?”
Kilpikonna hämmästyi kuullessaan nimensä,
ja hiipi joukon läpi pukin eteen. ”Minä olen
Kilpikonna.” hän sanoi ujosti.
Kukko, Lammas ja Heppa käveli Kilpikonnan
viereen. ”Hän kirjoitti sinulle kirjeen, mutta
me kadotimme sen.” kukko aloitti.
”Kilpikonnaa harmittaa, koska nyt hänen
toiveensa ei toteutunut.” lammas jatkoi.
”Toteutuihan se.” Joulupukki sanoi hymyillen.
”Mitä!?” lelut totesivat yhteen ääneen.
”Eikö niin, pikkuinen?” Pukki polvistui
Kilpikonnan eteen.
”Kyllä!” Pikku Kilpikonna sanoi silmät
loistaen. ”Minun suurin toiveeni toteutui.”
”Mitä sinä siis toivoit?” heppa kysyi.
Kilpikonna astui askeleen lähemmäs Pukkia.
”Kirjoitin kirjeeseen, että minun ainoa
toiveeni olisi joku päivä tavata ihan oikea
Joulupukki. Ja siinä sinä nyt olet.”
”Niin totisesti olen.” Pukki naurahti.
”Oli kirjettä tai ei, jouluna voi tapahtua
taianomaisia asioita. Ja tärkeintä on, että
joulun taian jakaa ystävien kanssa.”
Lelut katsoivat ympärilleen hymyillen, ottivat
toisiaan kädestä, ja huudahtivat yhteen
ääneen: ”HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE!”
11