Page 10 - K-Citymarket Lelukuvasto

Oli jouluaatonaatto. Koko vuoden odotetuin
juhla oli enää yhden päivän päässä, ja
kaikki Lelukuvasto-maan lelut olivat täynnä
kuplivaa innostusta. Pehmo-Panda viritti
valonauhaa kotinsa ikkunaan, Yksisarvinen
leipoi sokerikuorrutettuja pipareita, ja
koiraperhe kantoi joulukuusta sisään. Pikku
Kilpikonna nousi merestä rantahiekalle
katselemaan muiden touhuja.
“Koristeet löytyy. Herkut löytyy. Kuusi
löytyy.” Kilpikonna luetteli. “Olen jo aikoja
sitten laittanut kotipesäni täysin valmiiksi
joulua varten, mutta silti minusta tuntuu kuin
olisin unohtanut jotain tärkeää.”
Samassa rantaan puksutti värikäs eläinjuna.
Veturinkuljettajan paikalla istuva kukko
huudahti: “Kukko kiekuu: seeeeeis!” Juna
pysähtyi kuin seinään, suoraan Kilpikonnan
eteen.
“Mitäs sinä täällä yksin pohdiskelet?” kukko
kysyi.
“Ai minäkö?” Kilpikonna keskeytti
mietiskelynsä.
Junan takaosassa istuva lammasmuori nosti
keskeneräisen neulontatyönsä syliinsä ja
nousi junasta Kilpikonnan luokse. “Bää.
Näytät vähän apealta. Mikä painaa mieltäsi?”
hän kysyi.
”Jouluaatto on jo huomenna, mutta minusta
tuntuu, että olen unohtanut jotain tärkeää.
En vain millään keksi mitä se voisi olla.”
Kilpikonna selitti kavereilleen.
”Hmm.” lammasmuori pohti. ”Tässä minun
iässäni alkaa helposti unohdella asioita. Siksi
minä tykkäänkin neulomisesta. Kun tätä on
tehnyt tarpeeksi pitkään, ei enää tarvitse
turhaa ajatella tai miettiä tai muistella. Pitää
vain neuloa.”
Kukko naurahti. ”Minulla taas on
erinomainen muisti! Koko Lelukuvasto-maa
luottaa siihen, että minä muistan nousta joka
aamu aikaisin herättämään kaikki muut lelut
sikeistä unistaan. Enkä ole vielä kertaakaan
unohtanut.”, hän pörhisteli ylpeänä rintaansa.
Myös oranssiharjainen, lempeästi hymyilevä
Heppa liittyi keskusteluun. ”Voi pikku
Kilpikonnaa. Minun muistiani auttaa
kirjoittaa kaikki tärkeät asiat ylös, ikäänkuin
listaksi itselleni.”
”Lista! Kirjoittaa! Kirje!” Kilpikonna
huuhdahti! ”Se se oli. Voi ei. Minä
olen unohtanut kirjoittaa lahjatoiveeni
joulupukille.”
Pikku Kilpikonna syöksyi veteen ja sukelsi
salamana merenpohjaan, sateenkaaren
värisen valliriutan alla sijaitsevaan
kotipesäänsä. Hän etsi kaapeista paperia
ja kynän, ja ui sitten samantien takaisin
pintaan. Lelukaverit odottelivat rannalla,
ja katsoivat vierestä kun Kilpikonna alkoi
vimmatusti kirjoittaa.
”Jos en saa kirjettä samantien liikkeelle,
Joulupukki ei saa koskaan tietää mitä toivon
lahjaksi.” hän sanoi huolestuneena.
Lammasmuori mietti. ”Perinteinen
etanaposti on luotettavin tapa saada kirjeet
perille, mutta se on harmillisen hidas. Kirje ei
millään ehdi huomiseksi Korvatunturille asti.”
”Onko mitään muuta keinoa?” Kilpikonna
kysyi suu mutrulla.
”Pulloposti!” kukko kiekaisi. ”Entä jos laitat
kirjeen pulloon ja lasket sen lipumaan vettä
pitkin?” hän ehdotti.
”Hyvä idea.” lammasmuori nyökytteli, ja otti
käsilaukustaan esiin tyhjän lasipullon. ”Mutta
silloin pullo tarvitsee kunnon alkuvauhdit.”
”Hypätkää junaan, ajetaan joen yläjuoksulle!”
kukko hoputti kavereitaan.
Pikku Kilpikonna kääri kirjoittamansa kirjeen
rullalle, sujautti sen muorin ojentamaan
pulloon, laittoi korkin kiinni, ja nousi junan
kyytiin.
Eläinjuna puksutti tasaiseen tahtiinsa
korkean mäen huipulle, ja pysähtyi joen
äärelle.
”Virtaus on tarpeeksi voimakas.”
lammasmuori arvioi. ”Anna mennä vaan.”
Kilpikonna teki työtä käskettyä. Hän laski
pullon jokeen, ja kaverukset katselivat kuinka
se lähti etenemään jokea pitkin, pysyen
kevyen näköisesti pinnalla.
Samalla paikalle lensi pyöreä, pinkki pehmo-
lintu. ”Miksi te heititte pullon jokeen?” hän
kysyi ihmetellen.
”Kilpikonna lähetti pullopostilla kirjeen
Joulupukille! Se oli meidän idea.” kukko
sanoi kehuskellen.
”Joulupukille?” pehmo-lintu tapitti tummilla
silmillään. ”Mutta eihän tämä joki johda
Korvatunturille.”
”Hä? Ai ei vai?” kukko tuijotti suu auki.
”Mihin se sitten päättyy?”
Pehmo-lintu katsoi kaveruksia
kiusaantuneena, ja vastasi:
”Vesiputoukseen.”
”Vesiputoukseen!?” Kilpikonna säikähti.
”Pullohan menee rikki!” muori hätääntyi.
”Nyt Joulupukki ei saa koskaan tietää mitä
Kilpikonna toivoi lahjaksi!” kukko kiljahti.
Heppa yritti rauhoitella muita. ”Kaverit!
Meillä on vielä mahdollisuus pysäyttää pullo
ennen kuin se saavuttaa vesiputouksen.
Tarvitsemme vain jonkin nopeamman
kulkuvälineen.”
Kaikki katselivat ympärilleen. ”Kauko-
ohjattava bussi!” kukko osoitti parkkipaikalla
seisovaa, maastorenkain varusteltua bussia.
He kiipesivät kyytiin, painoivat
kaukosäätimestä ja syöksyivät liikkeelle.
”No nyt on nopeus kohdallaan!” heppa
riemastui. ”Katsokaa, me saavutamme
kirjettä!”
Ja toden totta, bussikyyti joenrantaa
pitkin oli niin vauhdikas, että he olivat
enää muutaman metrin päässä alavirtaan
laskettelevasta pullosta.
”Me nappaamme sen, me NAPPAAMME
sen!” muori pomppi paikallaan niin että
hänen liila neulontatyönsä lensi ulos
ikkunasta.
Takapenkillä istuva kukko tutkaili heidän
menopeliään. ”Hmm. Miksiköhän tämän
bussin kyljet on koristeltu saippuakuplien
kuvilla? Ja mitä tästä napista tapahtuu?”
Kukko painoi kaukosäätimen nappia, ja
hetkessä bussin pakoputkista alkoi kohota
valtavan kauniita saippuakuplia. Pahaksi
onneksi, napin painallus myös aktivoi auton
turbonopeuden. Juuri kun Kilpikonna oli
lähestymässä pullon suuta, auto ampaisi
turbosuperhypermegakreisi-vauhtiin,
kiihdytti ohi pullon, rannan poikki, ja kaasutti
suoraan - korkeimman puun latvaan.
”Kukko! Mitä sinä teit?” lammasmuori
nuhteli kaveriaan.
”Hups. Kuka olisi arvannut että
saippuakuplissa on noin paljon poweria?”
”Ka-kaverit?” heppa keskeytti. ”Tä-tämä
puu on aika ko-korkea. En tiedä teistä, mutta